Urbaani luovuus

Elina Rainio kahvipöydässä jo huomautti, että nyt olisi minunkin korkea aika kirjoittaa sivuillemme. Seurailen pioneeri-Ellun tapaa ja kirjoitan vapaasti, ehkä myöhemmin virallisemmin, mutta nyt sinne tänne aaltoillen. Olen aloittanut projektipäällikkönä Urbaani luovuus -hankkeessa.  Olen innostunut. Ensimmäiseksi haluamme kutsua Artova-alueen (Arabianranta, Toukola, Vanhakaupunki) aktiiveja ja vaikuttajia aamukahveille. Tutustumme toisiimme, Metropolian tähän kulttuurikusterin yksikköön ja tähän nimenomaiseen hankkeeseen.

Aamukahvit ovat tiistaina 4.11. ja siinä samassa saa ensi-iltansa Yhteispiha2008 -kooste. Haikuja kesästä!

Toisena loppusyksyn piristyksenä tulevat 8.11. Kekrijuhlat, joiden kimpussa epäilen asukasyhdistyksen pj. Janne Kareisen tälläkin hetkellä olevan. Suunnittelimme tänään Elinan kanssa ohjelmaa tapahtumaan…

Pidän yllätyksistä, en halua vielä paljastaa mitään. Sanoja täkyiksi kekri, köyri, haltija ja väärä kuningas. Mitä sinä haluaisit että haltija sinulle turvaa? Tässä ajassa? Ennen haltijaa pyydettiin turvaamaan karjan kasvu. Mitä sinä tarvitset?

Tiesittekö  muuten, että marraskuu on martaan kuu. Silloin liikkuvat martaat eli vainajien henget, ainakin näin ennen nähtiin. Ne olivat poissa tuonpuoleisesta muutaman päivän ajan, ennen kuin palasivat takasin tuonelaan.

Vesi on kosken partaalla korkealla. Pinnalle muotoutuu valkoisen vaahdon lauttoja, jotka muuttuvat päivittäin. Huone on hämärä on jo kello puoli neljältä.

Elokuussa neljä Romanialaista kerjäläistä telttaili joitakin päiviä Arabianrannassa, lähellä Lammassaareen johtavien pitkospuiden alkua. Pysähdyin kuuntelemaan ärhäköitä mielipiteitä asiasta. Toinen paikalla ollut mies suositteli heille telttailupaikaksi Lammassaarta- toinen halusi soittaa poliisit, koska kyseessä olivat kerjäläiset ja kerjääminen on laitonta. Kustaa Vaasan Ruotsinvallan aikana kerjäläisongelma oli ratkaistu paremmin. Kerjäläisen toimi oli hyväksytty ammattina! Vaadittiin vain Kerjäläispassi ja tarkasti rajattu nimikkoalue, jolla kerjätä.  Ehkä köyhyyttä ei tarvinut hävetä yhtä paljon kuin nyt. Mene ja tiedä.

Keräsin tänään Arabiankoulun kasiluokkalaisilta aiheita ja teemoja, joita he haluavat käsikirjoittaa, esittää ja kuvata draamatyöpajassa. Seitsemästä aihiosta neljä ehdottaa päähenkilön yhdeksi olosuhteeksi köyhyyden, dyykkailun, kodittomuuden ja rakkauden. Ensi kerralla valitsemme henkilön ja rakennamme tälle kodin, johon imprpovisoimme kohtauksia. Mietin vain, valitaanko “kodiksi” Arabianrannan puisto- tai rantatie? Taidankin kertoa ryhmälle ajasta tällä alueella 450- vuotta sitten, jos vaikka vertaisimme henkilöiden pelkoja ja haaveita  suhteessa rahaan, valtaan, sairauksiin ja rakkauteen…Teemat ovat näemmä aika samoja…ja ajassa…

Mietimme tämän alueen asukasyhdistyksen puheenjohtajan, Janne Kareisen ja Pilvi Kallion kanssa millaisia kuvia ihmisillä on yleisesti Arabianrannasta ja sen asukkaista. Miten alueelliset identiteetit syntyvät, hajoavat ja koontuvat uudestaan.  Ovatko asumisaika, ikä, alue, terveys, harrastukset ja ammatti rajaavimmat seikat. Entä asuttavan talon ikä, henki ja yhteishenki siellä. Arabiankoulun kulttuuriopettaja Anna Heiskari kommentoi tällä sivustolla omaa kouluaan “onnelliseksi kouluksi” ja esittää yhdeksi perusteeksi koulussa toimivat taide, musiikki- ja draamaprojektit. Taideopetuksessa kuullaan ja kuunnellaan, mutta myös tutkitaan tapahtumia ja luodaan ryhminä yhdessä uutta.

Onko tälläinen “onnellisuuden kokemuksen” tutkailu ja luominen realistinen tavoite tai maali myös kaupunginosatyössä? Miten se liittyy alueellisen identiteetin tutkailuun. Millaisia ovat ne tulevaisuuden TEOT, jotka syventävät ja vaikuttavat yhteisöllisyyden kokemuksiin alueella? Puhua, kuunnella ja jakaa  me osamme kyllä, mikä sinänsä on jo arvokasta ja voimaannuttavaa – Kiitos tästä!Ellu Rainio

Kaksi viimeistä päivää olen sukellellut Vanhan Helsingin historiaan. Digitaaliset vanhakaupunkisivustot ovat tarjonneet tähän toimivan tietopohjan. Niinpä Helsingin Kaupunginmuseon perusnäyttelyn ovelta minua tervehtivät maalaukset, vanhat kartat ja laivat elävät ja toimivat mielessäni moneen suuntaan. Vanhan kaupungin historia tarjoaa hienoja tarinoita ja mielenkiintoisia hahmoja. Ensi kesäksi tarinoista on tarkoitus saada draamallinen opaskierros alueelle sekä kuvata Kadonneen kaupungin arvoitusta ratkovaa materiaalia Voimalamuseoon pyörimään..

Ajassa matkailu on antoisaa. Kiitän suuresti tutkija ja arkeologi Markku Heikkistä suurenmoisesta avusta, jota hän pystyi antamaan avaamalla mielensä ja huoneensa arkistot avukseni käsikirjoituksen laadintaa varten. Historiallisiin tapahtumiin pohjaavat henkilöt ja tapahtumat heidän ympärillään vaativat paljon tutkimus-ja taustatyötä ennen kuin syntyvät uudelleen. Kävikö Kustaa Vaasa siis oikeasti Kuninkaankartanon saarella? Miten hän ohjasti linnanvouti Erik Spårea ja keitä hirttokalliolla hirtettiin ja miksi. Entä olisko Porvoosta Kuninkaankartanon saarelle siirretyn porvarisnaisen, Dordin elämä yksi valittava “draamallinen case”. Hänhän kait niskuroi ja palasi Porvooseen heti kun sai..

Kaupungin Museon vitriinistä löytyy myös kaksi minua kiinnostavaa myyttiä. Vantaan joessa on elänyt näkki, joka soitti viulua ja kampasi hiuksiaan rannalla. Pukinmäessä ja Malmilla oli lohikäärmeiden pesät, joissa lohikäärmeet hautoivat aarteitaan. Pesän tunnisti siitä. että sen yllä leijui usva ja paloi aarnituli…Näin Vantaan joen vartta pyöräilevänä immeisenä kummatkin tarinat kiehtovat minua, kun tuo Vantaan joki on usein niin usvainen. Sitäpaitsi asun Johan Bockin puistossa, missä varmasti on ollut yksi lohikäärmeen pesistä.  Kirjoitti Ellu Rainio