Tammikuussa 2009 julkaistut merkinnät

Kulttuurikävely hahmottuu

» 23. Tammikuuta 2009

Urbaani luovuus pääsee täyteen vauhtiin tänä vuonna.  Suunnitelmia on niin paljon, että osankin toteutuessa saamme vaikka mitä aikaiseksi! Olen erityisen innostunut juuri työn alla olevasta Kulttuurikävely-kalenterista, jonka sisällöt ovat jo valmiit.

Urbaani luovuus -tiimi kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 2.2. klo 13. Ollaan kuulolla ja tarvotaan lumessa toivoakseni, sitä saisi tulla taivaan täydeltä.

Päivän kysymys: Kuinka syväksi arvioit Vanhankaupungin lahden?