Urbaani luovuus

Kaksi vierailijaa iltapäivän vietossa Arabiassa. Bussi pysähtyy harmaan tehdaskiinteistön eteen. Astumme ulos ja lähden suuntamaan kohti Arabian tehtaan ovia, kun matkaseurani jää ihailemaan kauniita puukartanoita Toukolan mäellä. Kerron, että vierailumme alkaa toiselta puolen katua juurikin tuosta tehdasrakennuksesta. Tietä ylittäessä vierailijan silmän tavoittavat punatiiliset Pop-Jazz konservatorion rakennukset, mutta jatkamme silti matkaamme sisälle Arabiakeskuksen uumeniin.

Lasiesineiden ja lakanoiden seassa hetken kierreltyämme pysähdymme kahville Katri Antellin kahvilaan. Vierailija istuu hetken hiljaa ja nautiskelee korvapuustistaan, kunnes kuiskaa: ”Mikä hiljaisuus!”  Arabiassa on hiljaista tähän aikaan päivästä, vaikka ihmisiä kulkee edestakaisin pitkin käytävää. Välillä kuuluu askeleita ja kahvikuppien kilinää. Hiljaisuus miellyttää, mutta paikka jättää hänet kylmäksi.

Kerron lyhyesti Arabian alueen historiasta ja nykypäivästä. Vierailija ihmettelee, missä ovat taiteilijat ja heidän työnsä. Päätämme suunnata Arabianrannan asuinalueelle ja rantaan. Korkeiden lumipenkkojen sekaan uponneet tilataideteokset eivät pysäytä vierailijaa ja hän kertoo arkkitehtuurin pelottavan. Vierailija jatkaa eteenpäin kohti edessä avautuvaa maisemaa ja kääntää selkänsä rakennuksille. ”Kaunista!”

Lahti on jäässä ja jäälle pyöräillyt pilkkijä kiinnittää huomiomme. Vierailija ei ole aina varma kulkeeko rantapolun hiihtoladulla vai jäällä. Maasta nousee muutama puunverso, joka kertoo, että kuljemme kuitenkin kuivalla maalla. Suuntamme kohti Metropoliaa ja puut ympäröivät meidät. Vierailija on taas turvassa ja jää ihailemaan vanhaa puutaloa ja sillalta avautuvaa Vanhankaupungin maisemaa. Päätämme jatkaa kierrosta kesällä karttojen kanssa, kun vierailija palaa ensi kerran.

Miltä sinun ensi kohtaamisesi Arabianrannan-Toukolan-Vanhankaupungin kanssa tuntui? Miten alueeseen ja sen historiaan tutustuminen vaikutti kokemukseesi?

Kevät herättää Vanhankaupungin alueen eloon. Lahden ympärillä puut ovat jo lehdessä, ja ilmassa on kesän tuoksu. Alueesta on helppo nauttia omatoimisesti harhaillen, mutta tänä kesänä on mahdollista kokea Vanhakaupunki myös opastettuna, dramatisoituna kävelykierroksena. Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelman Kustaanpolku -kävelykierros vie yleisönsä matkalle Helsingin syntyalueen maastoon ja historiaan.

Vanhankaupungin historiaan voi tutustua myös uuden, Helsingin kaupunginmuseon ja Metropolian yhteistyössä toteuttaman Vanhakaupunki - Helsingin kehto -sivuston kautta. Tämä digitaalinen Vanhakaupunki esittelee alueen historiaa, tutkimuksia ja arkeologisia kaivauksia tutkija Markku Heikkisen tuottaman aineiston pohjalta.

Tavoitteenamme on syventää alueella liikkuvien kokemuksia, herättää ajatuksia ja tarjota taustatietoa niille, jotka haluavat tarkemmin perehtyä Helsingin historiaan. Tervetuloa tutustumaan!

Kustaanpolun luonnonihme

Kiivetään kohti Kustaanpolkua

Esiintyjä-tekijäryhmä etsii sopivaa esityspaikkaa draamalle, joka on kohta syntyäkseen.

Kevätkuva Hobby Hallin kulmilta

Naamiotyöpaja

” Yks kaks kolme, anna iloinen olla, yks, kaks kolme, anna surun mennä” ovat muinaisen Kekriperinteen runoja. Haltioilta ja Kekripukilta on haettu turvaa ja toivottu onnea kyläyhteisölle, karjalle ja sadonkorjuulle. Myös taiat ja ennustaminen ovat kuuluneet tämän uutta luovan ja vanhaa hautaavan (ja polttavan) rituaalin perinteeseen. Kekri oli myös vaarallista ja pyhää, koska se ei ollut uutta, eikä vanhaa- kyseessä on siis MUUTOSRITUAALI.

“Nuttu nurin- onni oikein”, on juhliin sähköisellä tuolilla osallistuneen Tertun ja hänen miehensä Jussin muistelua Kuopion takaa 40- vuotta sitten pidetyistä Kekrijuhlista. Jussia hämmästyttI se, että emännät olivat istuneet TUPAAN TULLEEN Kekripukin syllin. Muistikuva ilahduttaa minua, koska se viittaa karnevalistisiin muinaissuomalalaisiin perinteisiin…Arabianrannan Kekrijuhla toteutti näitä maagisen rituaalin piirteitä tulitapahtuman, Kekripukin polttamisen ja nuttu nurinpäin pukeutumisen suhteen.

Kekrihaltijatar

Itse osallistuin juhlaan Kuningas Väärän roolissa ja jututin ainakin sataa ihmistä. Rooli oli hauska nurinkurisuudessaan ja minun oli helppoa lähestyä sen kautta eri ikäisiä-ja kielisiä perheitä. Kaunis, Pilvi Kallion esittämä Kekrihaltiatar teki taikojaan ja lumosi valokruunullaan ja salaperäisyydellään yli kahdensadan ihmisen osallistujajoukon. Pilvi kyllä väitti haltiatterensa valon olevan vanhempaa kuin minun edustamani tosi vanhan kuningassuvun valo on. Suostun tähän siksi, että valo ja taide ovat ikuisia- mutta kuninkaat ja muut hallitsijat ne tulevat ja menevät…

Kekripukki on sytytetty

Alue- ja yhteisötyönä tapahtuma oli ihana, maaginen ja monipuolinen. Useat ihmiset toivoivat lähempää kontaktia ASUKASYHDISTYKSEEN ja meihin. MS- talo Merenpisaran asukkaat haluavat kontaktoida, tarinoida ja muistella myös tässä verkossa kanssamme …Odotan muutenkin Jussin lupaamia ja tarjoamia päiväkaffeja Merenpisarassa.

Elokuussa neljä Romanialaista kerjäläistä telttaili joitakin päiviä Arabianrannassa, lähellä Lammassaareen johtavien pitkospuiden alkua. Pysähdyin kuuntelemaan ärhäköitä mielipiteitä asiasta. Toinen paikalla ollut mies suositteli heille telttailupaikaksi Lammassaarta- toinen halusi soittaa poliisit, koska kyseessä olivat kerjäläiset ja kerjääminen on laitonta. Kustaa Vaasan Ruotsinvallan aikana kerjäläisongelma oli ratkaistu paremmin. Kerjäläisen toimi oli hyväksytty ammattina! Vaadittiin vain Kerjäläispassi ja tarkasti rajattu nimikkoalue, jolla kerjätä.  Ehkä köyhyyttä ei tarvinut hävetä yhtä paljon kuin nyt. Mene ja tiedä.

Keräsin tänään Arabiankoulun kasiluokkalaisilta aiheita ja teemoja, joita he haluavat käsikirjoittaa, esittää ja kuvata draamatyöpajassa. Seitsemästä aihiosta neljä ehdottaa päähenkilön yhdeksi olosuhteeksi köyhyyden, dyykkailun, kodittomuuden ja rakkauden. Ensi kerralla valitsemme henkilön ja rakennamme tälle kodin, johon imprpovisoimme kohtauksia. Mietin vain, valitaanko “kodiksi” Arabianrannan puisto- tai rantatie? Taidankin kertoa ryhmälle ajasta tällä alueella 450- vuotta sitten, jos vaikka vertaisimme henkilöiden pelkoja ja haaveita  suhteessa rahaan, valtaan, sairauksiin ja rakkauteen…Teemat ovat näemmä aika samoja…ja ajassa…

Kaksi viimeistä päivää olen sukellellut Vanhan Helsingin historiaan. Digitaaliset vanhakaupunkisivustot ovat tarjonneet tähän toimivan tietopohjan. Niinpä Helsingin Kaupunginmuseon perusnäyttelyn ovelta minua tervehtivät maalaukset, vanhat kartat ja laivat elävät ja toimivat mielessäni moneen suuntaan. Vanhan kaupungin historia tarjoaa hienoja tarinoita ja mielenkiintoisia hahmoja. Ensi kesäksi tarinoista on tarkoitus saada draamallinen opaskierros alueelle sekä kuvata Kadonneen kaupungin arvoitusta ratkovaa materiaalia Voimalamuseoon pyörimään..

Ajassa matkailu on antoisaa. Kiitän suuresti tutkija ja arkeologi Markku Heikkistä suurenmoisesta avusta, jota hän pystyi antamaan avaamalla mielensä ja huoneensa arkistot avukseni käsikirjoituksen laadintaa varten. Historiallisiin tapahtumiin pohjaavat henkilöt ja tapahtumat heidän ympärillään vaativat paljon tutkimus-ja taustatyötä ennen kuin syntyvät uudelleen. Kävikö Kustaa Vaasa siis oikeasti Kuninkaankartanon saarella? Miten hän ohjasti linnanvouti Erik Spårea ja keitä hirttokalliolla hirtettiin ja miksi. Entä olisko Porvoosta Kuninkaankartanon saarelle siirretyn porvarisnaisen, Dordin elämä yksi valittava “draamallinen case”. Hänhän kait niskuroi ja palasi Porvooseen heti kun sai..

Kaupungin Museon vitriinistä löytyy myös kaksi minua kiinnostavaa myyttiä. Vantaan joessa on elänyt näkki, joka soitti viulua ja kampasi hiuksiaan rannalla. Pukinmäessä ja Malmilla oli lohikäärmeiden pesät, joissa lohikäärmeet hautoivat aarteitaan. Pesän tunnisti siitä. että sen yllä leijui usva ja paloi aarnituli…Näin Vantaan joen vartta pyöräilevänä immeisenä kummatkin tarinat kiehtovat minua, kun tuo Vantaan joki on usein niin usvainen. Sitäpaitsi asun Johan Bockin puistossa, missä varmasti on ollut yksi lohikäärmeen pesistä.  Kirjoitti Ellu Rainio

Polkupyöräilen kohti urbaaneja, luovia kohtaamisia aurinkolasit päässäni. Ensimmäiset päiväni alueen hanketyöläisenä sijoittuvat syksyn hienoihin aurinkopäiviin. Alue hymyilee kanssani- kalastajat kosken suulla, auringossa istuvat ihmiset penkeillä ja nurmikoilla- puhumattakaan sadoista kanssapyöräilijöistä, jotka viilettävät ohitseni kohti työ-tai opiskelupaikkoja. Tämä on hieno alue! Meri, luonto ja linnut, vanhaa ja uutta rinnakkain. Asun itsekin Vantaanjoen rannassa ja olen myös hiihtänyt Savelasta “kouluun”, eli vanhaan Tavitaloon.

Alue on siis tuttu maisemallisesti ja olen myös tehnyt Arabianrannnan koulun ja Tekniikanmuseon kanssa ajoittaisia esityksiä ja työpajoja seitsemän vuoden aikajanalla. Nyt sitten Metropolia on perustanut tämän hankkeen laajentaakseen toimintaa koko urbaanistuvalle alueelle. Niinpä sain liittyä Anna-Maria Vilkunan, Pilvi Kallion ja Jussi Linkolan jo toimivaan “työperheesen” joka esittää, luo, dokumentoi ja verkottaa alueen yhteisöjä ja toimijoita tämän hankkeen kautta.

Mitä sitten teen? Pyrin olemaan utelias prosessidraamatyöläinen, joka kuulee, näkee ja tunnistaa alueen mahdollisuuksia ja tarpeita. Tekniikanmuseo on tarkoitus saada tarinoimaan ja soimaan-myös yhdessä alueen asukkaiden muistojen ja muun osallistavan työn kanssa. Muistot ja esittäminen- jospa saisimme seniorit kertomaan tässä blogissa kouluajan muistoja nykyisille yseille ja kaseille ja toisinpäin. Entä mitä Arabiankoulun nuori HALUAA KERTOA jo eletyistä vuosistaan alueella tai omista koulukokemuksistaan senioreille…

Tänään on surullinen “Kauhajoki” päivä ja tuntuu hyvältä, että Stadian opiskelijat ovat käsitelleet koulussa vuosien varrella jo pidetyissä työpajoissa ennakkoluuloja, eriarvoisuutta, identiteettiä ja tulevaisuuteen liittyviä pelkoja ja unelmia. Minun mielestäni koulut tarvisivat nopeasti draamaopetusta ryhmäyttämisen ja vuorovaikutuksen työkaluiksi.

Tämän hankkeen yksi tarkoitus onkin saada aikaan dialogia eri-ikäisten asukkaiden välille. Siis puhetta ja kohtaamisia teatteri-ja yhteisötyön vuorovaikutteisilla työtavoilla. Me siis verkostoidumme syvemmin, kuulemme paremmin ja kehitämme aluetta osallistavien työtapojen, esittämisen, muistelun, draaman, kuvaamisen ja kirjoittelun voimin. Tuntuu hyvältä alkaa kehittää ja dokumentoida alueen toimintaa työryhmänä ja pitkäjänteisesti.

Ellu Rainio

Pyöräilen aamulla Vantaanjoen vartta huikaisevan kirkkaassa ja kuulassa syysilmassa kohti Arabiankoulua. Koskea edeltävät sillat ja itse koski ovat vaikuttavia- laulan ilosta.. Sadat valkoposkihanhet istuvat rantakivillä  meren tuntumassa. Puhelen koiraa ulkoiluttavan naisen kanssa, joka valittaa koiransa syövän hanhien kakat. Hänen mielestään linnut sinänsä ovat kauniita mutta ne likaavat.  Joo, niinkin. Pyörätie koululle on parantunut, vaikka työkoneet vielä siirtelevät maata polkujen lähellä.  Maisema on kuitenkin minusta ehjempi kuin kesällä.  Saavun koululle, jonka lisäsiipi onkin jo pitkällä. Päiväkoti, nuorisotalo ja  koulun omat lisätilat valmistunevat vuoden vaihteessa? Ehkä? Tiedätkö asiasta tarkemmin?

Yhteistyökumppanini, Annu Heiskari, odottaa minua eteisessä. Olemme tehneet yhdessä useita draamaprojekteja koulun perustamisesta saakka, eli vuodesta 2003.  Tapaaminen on lämmin. Ideoimme Urbaani Luovuudessa alkavaa yhteistyötämme hyvin vapaasti- nuorten omaääni on tärkeä. Osa nykyisistä  ysi luokkalaisita on ehtinyt jo käydä päiväkoti Flooran ja heidän kokemuksensa alueesta on käytettävissä. Innostun viime vuoden ysien You Tuubiin kuvaamasta  Karvakäden tarinasta.  Poikien kuvaama juttu on lähtenyt liikkeelle lähellä olevassa pusikossa eläneestä erakosta…ja hänen kivittämisestään- kuulostaa haasteelta alkaa selvittää kuka kivittää ketä ja mitä tarina tarkoittaa…Jätämme ideat hautumaan ja sovimme tapaavamme torstaina yseille suunnatussa muistoja käsittelevässä valokuvatyöpajassa ..Pyöräilen Tavitalolle syömään vielä kirkkaamassa auringonpaisteessa..